torstai, 22. helmikuu 2018

Lapsuusmuistoja 2

Näitä on mulla aika vähä

yks on semmonen,
kesältä kerran
ko mentiin uimaan lähimmälle rannalle.
Merelle.
Tällä rannala oli joskus lehemiäki.
se oli tosi lällynen ja inhottava
se ranta.
Saunastaki joskus juostiin sinne
pulikoimaan.
Rantakukkia sielä kasvo
kevväällä
  ja ne haisi hevosenkakalta,
huumaavilta.
Eivät kestäneet vaasisa (siperianesikoita).

Nyt ei ollu lehemiä
vaan meitä penskoja
oli muutamia.
Yks mun serkku kuluki eellä 
me pienemmät peräsä
ja mulla lensi perhonen korvaan.
Huusin
pehonen meni  korvaa
perhonen meni korvaa
hysteerisenä huusin
Kaikki nauro
mulle
ja serkku tarkasti korvan
. Ei sielä mittää ollu. ..
Mutta se lepatus tuntu ja se kutina tuntu
pitkään.
Muuta en tästä uimareissusta.

Tämä ranta on nyt siisti ja toisenlainen. Ihimisiä varten ja venneitä

Sammaa rantaviivaa ko mentiin oikialle, maalta kahtottuna, oli venelaituri ja matonpesulaituri. Siittäki mentiin uimaan, siittä mattolaiturilta, isompana, matonpesun lomasa, mäntysoopavetteen. Uiskenteli sielä, varsinki loppukesästä, semmosia ruskioita lönttejä, inhottavia, limasia. Ne joskus haittas uintia ja vieresä oli tehtaan roskaläjät, joista hajettiin ja löyvettiinki tulitikkuloovan etikettejä.
Matto saatto tippua pohojaan ja se oli saatava ylös. Otettiin jostaki venneestä airo ja sillä yritettiin saaha se ylös.
Aina ei saatu.

Samalla rannalla ja laiturilla, sillonko olin ihan pieni,  ehkä 5 tai jottain, käytiin talavella viruttamasa pyykkejä avannosa äitin kans. Joskus olin mukana.

Tämäki kohta rannasta on nyt siisti ja toisenlainen. 

kes%C3%A4%C3%A42010%20061.jpg

(Kuva ei oo siittä rannasta)

keskiviikko, 14. helmikuu 2018

Lapsuusmuistoja 1

Kerran, kauvvon kauvvon sitte kesällä, lienee jo 66 vuotta siittä ainaki,  pikkusisko nukku ulukona vaunuisa ja mää kurkistin sinne vaunuihin, en muista käskikö äiti vai oliko se mun oma päähänpisto, huomasin, että sen suu oli auki ja sen kielellä oli kärpänen. Huusin tietenki äitille, että vauvan suusa on kärpänen. En muista äitin mitenkään reakoineen siihen. Minusta näytti, että se kärpänen käveli sen vauvan kurkkuun ja se  tyttö söi  sen kärpäsen. Mää olin sillon nelijä vuotijas. Vieläki se on silimisä ko muistelen.IMG_0198.jpg

Samanen vauva oli justiinsa syntyny ja me mentiin isän kans hakemaan äitiä ja sitä vauvelia kotia sairaalasta. Taksilla mentiin ja meillä oli viltti mukana. En muista oliko muita penskoja mukana. Äiti makas suuresa huoneesa, josa oli monta petiä ja naista niisä ja ko se nousi siittä sängstä niin mää huomasin, että lakanasa oli verta. En ymmärtäny sillon, nyt ymmärrän, enkä uskaltanu puhua siittä ja niinkö huomaat, mieleen jäi. Muuta en muista siittä reissusta.

Kottiin tultiin ja vauvan laatikko oli pitäny petata ja muistan sen niin, että Helille se oli vissiinki annettu tehtäväksi ja oli se sen tainnu tehäkki. Martin Aili ei kuitenkaan kelepuuttanu sitä vaan moitti,  ja tais tehä sen uuvelleen. Vaikka olin niin pieni, niin muistan närkästyneeni siittä ja aatelleen, että oli se ihan hyvä. Aili oli varmaan meillä, jonkulaisena kotimiehenä vissiinki. En sitä muista.

Joulu alla kerran huomasin ompelukonneen alla kankaan palasia ja kyselin niistä äitiltä. En muista mitä vastas. Sitte joulun saatiin Helin kans nuket lahajaksi ja niillä oli samanlaisesta kankaasta vaatteet.  Minä sain poikanuken, Matin ja Heli sai vauvanuken. Minä heti sitä kajehin. Miksi isommalle tuli vauvan näkönen ja pienemmälle ison lapsen. Muuta en muista niistä nukkeista ko sen, että purasin sitä ommaa nukkea ohtasta ja kuttaperkkaan tuli ikunen lommo siihen kohtaan mistä purasin. En muista miten niillä leikittiin.

Ko sain sen nuken en aatellu sen vaatetusta vaikka olin jo hilijasesti yhistäny ne niihin kankaan palasiin, vaan menin innosani sitä nukkea näyttään äitille: Kato mitä sain pukilta, uskoin vielä sillon pukkiin, mutta äiti ei siihenkään reakoinu mittään, vaan jatko keskustelua Ailin kans. Olin pettyny. Asia jäi mielenpäälle ja aika pian yhistin äitin ja nuken ja joulupukki alako mureneen mun mielsä. Pettymys siihen ettei äiti sanonu mittään, vieläki tuntuu. 2013-03-26%2007.52.21.jpg

 

torstai, 14. syyskuu 2017

Pitkästä aikaa.

On siittä jo vuosi varmaanki ko oon viimmeksi tänne vilikassu.

Eläkeläisen arki on niin  kiireistä ja hijastaki, ettei kaikkia aina kerkiä mitä mielesä liikkuu.
Omatunto kolokuttellee, jos en tee jottain tarpeellista ja tämä ei taija siihen katekoriaan kuulua. Mielesä liikkuu asioita joita haluaisin kirijotella, niikö siiittä mitä mun lapsuuvesa on tapahtu. Oon niitä puhelimen muistiin laittanu, että sitte muistan ko tullee aikaa kirijotella.

Liikkeelle pitäs nytki lähtiä siksiko se on niin terveellistä. Puolituntia reipasta liikuntaa päiväsä, vähintäänki, mutta ei, se on niin vaikiaa, se lähteminen, joutilas kävely iliman mittään konkreettista päämäärää. Kaupasakkaa ei joka päivä tartte käyvä, rahat loppuu muutenki jo alakukuusa. Niin ne on nytki jo vähisä, eikä kaikki laskut oo vielä tullukkaa. Mutta, oon selevinny. Kredittiä ei oo tarttenu käyttää. Vanahuksen mieliteot on vaan mielitekoja ja ne voi jo heittää, onneksi. Tavaran karsimista oon muutenki yrittäny tehä, hijasta seki, sitä on niiin palijo.

keskiviikko, 3. elokuu 2016

sirkustelua

Elokuu on alussa. 
Ensimmäisenä päivänä tuli kaupunkiin sirkus.
En menny.
Muistelin menneitä. 

Kolome tai nelijä kertaa oon sirkuksesa käyny. 

Ensimmäinen kerta lapsena.
En muista kui vanaha olin,
en vanaha kuitenkaan,
mutta koko porukalla oltiin.
Isäki oli.

Sirkuksesa oli harmajat lankkupenkit.
Ei kovin suuri teltta.
Se oli harmaja.
Väkiä ei ollu palijo.
En muista muita olleenkaan.
Istuttiin etupenkisä.
Maneesin ja penkkien välisä oli vaan matala aita.

Yhen ohojelmanumeron muistan.
Norsu laski yhteenlaskuja.
Se oli justiinsa siinä meijän äitin kohalla.
se harmaja norsu.
Norsulla oli pitkä kärsä.
Sillä se nosteli niitä lappuja.
Kärsä kiemurteli ko käärme.
Se meinas kietasta sen kärsän meijän äitin ympärille
ja ottaa äitin.
Muistan että äiti säikähti ja minä.
Minä pelekäsin.

Siinä on mun ensimmäinen sirkusmuisto.
Se koko reissu ja sirkus on ihan harmaja väriltään.
Ei mittään ilosia värejä.

Toisen kerran sitte kävin jo puna-valako-sinisesä sirkuksesa. Olin jo äiti. Sato vettä ko pyörällä mentiin sinne.Lapsella oli kumisaappaat ja punanen paksu villatakki. Istuttiin sirkuksen viimesellä penkillä. Korkialla. Aivan sirkustaiteilijoitten sissääntulo-oven vieresä. Oli siinä punanen ressu eesä, että ei nähty ihan sinne taiteilijoitten lämpiöön. Teltasa oli kuuma. Lösö ilima. Lapsi ei oikein jaksanu keskittyä. Reissusta muistan voimamiehen joka nosteli painoja satoja kiloja ja rauhattoman lapsen.  Ei ollu nautinto tämäkään reissu.

Joskus oli norsu. Aina oli hevosia ja koiria. Muistelen, että sai olla silloLasten kans  käytiin kesäsin kahtomasa ko sirkusta rakennettiin. Päästiin kahtomaan elläimiä. Kuultiin niitten ääniä ja haisteltiin niitten hajuja. Jn vielä villielläimiäki sirkuksesa. Voi olla että kuvittelen nähäneeni karhuja ja leijjonia. Aina paisto aurinko ja oli lämmin ilima.  Joskus ko rahhaa oli käytiin kans sirkusohojelmaa kahtomasa. Muistan jonottaneeni lippuja.

Sitte oon käyny lastenlasten kans yksin ja yhesä niitten vanahempien kans. Niihin aikoihin sitte ostettiinki jo kaikenlaisia sirkushärpäkkeitä, valoja ja sen semmosia turhuuksia. Tunnelma aina on ollu jännittyny. Värejä palijo ja suuria ääniä. Sirkuksen hajut. Yhen kerran istuttiin taas takan sinisen telttaseinän eesä. Ennenkö ohojelma oli loppunukaan niin alettiin jo seiniä purkaa ja sirkusta pakata lähtökuntoon. Niillä on niin tiukat aikataulut ja kiire toiseen paikkaan.

perjantai, 1. heinäkuu 2016

tänään on kaupungissa kesäpäivät alkaneet.ukona on lämmin ja aurinkoista.